Kun seisot metsässä ja katsot ylös kohti kaadettavaa runkoa, mielessä pyörii monta kysymystä: mihin suuntaan puu kaatuu, miten minimoida vahingot ja millä tavoin oma selusta pysyy turvassa. Kaadonsuuntaaja on yksinkertainen mutta oivallinen apuväline, jonka avulla kaato onnistuu hallitusti myös vaikeammissa olosuhteissa.
Vankan teoriatiedon lisäksi onnistumiseen vaikuttaa ennen kaikkea rauhallinen ote ja valmius muuttaa suunnitelmaa, jos olosuhteet niin vaativat. Seuraavissa luvuissa käydään vaihe vaiheelta läpi kaadonsuuntaajan käyttö ja tarkastellaan jokaista työvaihetta käytännönläheisesti.
Mikä on kaadonsuuntaaja
Kaadonsuuntaaja on useimmiten kovamuovista tai alumiinista valmistettu kiila, jossa on karheapintaiset sivut sekä leveä pohja. Se asetetaan kaatosahauksen edetessä takasahauksen ja kaatosahauksen väliin, jolloin puu kallistuu haluttuun suuntaan. Kiila toimii mekaanisena voimana, joka kompensoi rungon omaa painoa ja mahdollisia tuulikuormia.
Kun kiilaa naputetaan syvemmälle, kohdistuu työntövoima rungon yläosaan ja runko alkaa kallistua. Nykyisin ammattikäyttöön on saatavilla myös kampimekanismilla varustettuja malleja, joiden avulla voimansiirto saadaan vielä tarkemmin hallittua, mutta periaate on sama: kiilan täytyy olla riittävän luja ja sen pitää pysyä paikoillaan työn loppuun saakka.
Varusteet ja valmistelu
Hyvin alkanut työpäivä perustuu oikeaan varustukseen. Metsäkypärä, sirkkelisuojalasit ja kuulosuojaimet ovat itsestäänselvyys, mutta niihin lisätään aina myös teräksestä valmistetut turvakärjelliset kengät sekä ketjusahan suojahousut. Kaadonsuuntaajan rinnalle kannattaa varata kaksi lyhyttä lyöntirautaa tai yksi leveälapainen pokasaha, jotta välineiden etsimiseen ei kulu turhaa aikaa.
Rungon kaatoa varten moottorisahassa tulee olla terävä ketju ja asianmukainen teräketjuöljy. Jos saha hidastelee, on parempi vaihtaa ketju ennen ensimmäistäkään viiltoa. Kaadonsuuntaaja itsessään tarkastetaan jokaiseen työpäivään lähdettäessä: onko pohjassa kulumaa, onko sen selkäpuoli halkeillut ja pysyykö karhennuspinta ehjänä. Pienestäkin rakenteellisesta vauriosta seuraa heikompi työntövoima, joten kulunut kiila korvataan uudella.
Turvallisuusnäkökulma
Turvallisuus synnyttää luontaista rytmiä työskentelyyn. Ennen sahan käynnistämistä varmistetaan, ettei lähistöllä ole henkilöitä tai eläimiä. Maaston kaltevuus, näkyvyys ja tuulen suunta tarkistetaan, sillä ääni ja lastut kantautuvat yllättävän kauas. Työn aikana katse pysyy jatkuvasti rungossa, mutta myös yläharusten kunto tarkkaillaan: jos latvuksessa on lahoja oksia, ne voivat pudota jo ensimmäisen sahausviillon aikana.
Moottorisahan ketju pysäytetään aina, kun siirrytään hakuamaan tai muuttamaan paikkaa. Kun kaadonsuuntaaja asetetaan, käsi ei saa jäädä rungon ja kiilan väliin. Turvallisin tapa on pitää peukalo rungon ulkopuolella ja naputtaa kiilaa pienellä lujalla vasaraniskulla.
Työskentelyalueen tarkastaminen
Työskentelyalue hahmotetaan mielikuvaharjoituksen avulla: asetutaan rungon viereen ja kuvitellaan kaatosuunta. Katsotaan tarkasti vallitsevaa tuulenpuuskaa, maaston nousevia ja laskevia linjoja sekä mahdollisia esteitä. Jos vieressä kulkee sähkölinja tai vanha kivimuuri, suunnitelmaa muutetaan välittömästi. Jokaisen kaadon yhteydessä hahmotellaan lisäksi pakoreitti, jota pitkin siirrytään turvaan rungon liikahtaessa. Reitin on oltava vapaa risuista ja liukkaista oksista, muuten vaarana on kompastuminen kriittisellä hetkellä.
Puun tutkiminen ja kaatosuunnan suunnittelu
Puu antaa runsaasti vihjeitä oikeasta kaatosuunnasta. Latvus kertoo paljon: jos se kaartuu jo valmiiksi kohti tiettyä ilmansuuntaa, luonnollinen linja kannattaa hyödyntää. Myös rungon tyviosa paljastaa lahojen ja sydänvikojen sijainnin. Kevyt vasaran kopautus paljastaa onkalot: ontto ääni tarkoittaa vaurioita ja vaatii erittäin varovaisen lähestymistavan.
Kun suunnitelma on valmis, maahan vedetään näkyvä ura. Linja auttaa hahmottamaan myös jälkikäsittelyä, sillä oksien karsinta ja rungon katkominen tehdään usein suoraan kaatosuuntaa pitkin. Näin rungon kääntelyä tarvitaan vähemmän.
Kaadonsuuntaajan asentaminen
Ennen kiilan paikoilleen asettamista sahataan etukolo, joka avataan noin 70–80 asteen kulmaan. Viilto tehdään tyvipuolelta niin, että jättökanto pysyy riittävän paksuna ja kantopuu säilyttää sivuttaislujuuden. Etukolon katto sahaataan hieman viistoksi, jolloin runko liukuu tasaisesti alas.
Takasahaus aloitetaan rungon takareunasta, muutaman senttimetrin ylempää kuin etukolon alin piste. Kun sahaus etenee, kaadonsuuntaaja työnnetään sahausraon yläosaan sahauksen ollessa vielä kesken, koska tyhjä rako kapenee helposti jumiin. Useimmat metsureiden suosimat kiilat asettuvat parhaiten rungon keskelle, mutta kampikiilamallissa kampimekanismi jää rungon sivuun.
Pienillä naksautuksilla kampi siirtää kiilaa syvemmälle ja kasvattaa voimaa tasaisesti. Tämä tarkkuus vähentää tarvetta voimakkaisiin vasaraniskuihin ja pitää rungon kallistuskulman hallinnassa.
Sahauksen perusvaiheet
Takasahausta jatketaan varoen, ettei sahata liian syvälle jättösarveen. Jättösarvi, eli kannon taakse jätettävä puinen sarvipala, on rungon kallistumisen kannalta keskeinen. Kun sitä on riittävästi, puu taipuu ja kääntyy tasaisesti kiilan ohjaamana. Jos sarvi on liian kapea, runko voi luhistua hallitsemattomasti.
Sahan terän noustessa takasahauksen lopussa kuuluu rungon syvä ja tasainen rusahdus. Ääni on merkki siitä, että kuidut repeävät ja painopiste on siirtymässä kohti etukoloa. Tässä vaiheessa ei enää anneta uusia vasaraniskuja, vaan keskitytään omaan pakoreittiin. Lyhyen perääntymisen aikana pää pidetään käännettynä kohti puuta, jotta näkee rungon liikkeen ja voi reagoida, jos se horjahtaa odottamattomaan suuntaan.
Lue myös: Paras kaadonsuuntaaja vertailu
Kaadon hallittu viimeistely
Kun runko on kaatunut, tarkastetaan välittömästi ympäristö. Onko latvus juuttunut viereiseen puuhun, jäikö kiila rungon alle vai sinkoutuko se maahan. Jos kiila jäi rungon alle, sen voi irrottaa metallisella kiilanvetoraudalla. Näin vältetään turhat kumartelut teräsreunojen viereen.
Seuraavaksi kanto tarkastetaan: siitä näkee, miten hyvin jättösarvi ja etukolo asettuivat. Leikkauspinnan epätasaisuuksista opitaan tulevia kaatoja varten. Jos sahausviiva kaartaa liikaa, ensi kerralla tasataan painoa sahausvaiheessa. Kokonaistyön laatu näyttäytyy viimeistään silloin, kun tyvitukin saa nostettua ilman repeämiä kuorma-auton kyytiin.
Jälkityöt ja puun käsittely
Kaadon jälkeen oksat karsitaan järjestelmällisesti rungon päästä alkaen. Oksa irtoaa helpoimmin silloin, kun saha kulkee rungon suuntaisesti loivassa kulmassa. Koska moottorisaha puree tehokkaimmin rungon kyljellä, leikkauspinnan sileys säilyy ja tikkujen synty vähenee.
Rungon katkominen tukkipölkyiksi tehdään mittojen mukaan. Ennen jokaista viiltoa katsotaan, missä kohdassa syvärästejä eli mahdollisia jännityksiä on. Taipuneessa rungossa yläpuolelle syntyy vetoa ja alapuolelle painetta. Leikkaus aloitetaan painesivulta, mutta siirretään nopeasti vetosivulle niin, ettei ketju jumitu.
Yleisimpiä virheitä ja niiden korjaaminen
Usein käy niin, että kiilaa naputetaan liian myöhään. Kun sahauspinta on jo kaventunut, kiila ei mahdu ja saha saattaa puristua kiinni. Ratkaisu on ennakointi: kiila sisään jo ensimmäisen kolmanneksen aikana.
Toinen tavallinen virhe on jättösarven jättäminen liian ohueksi, jolloin runko alkaa taipua väärään aikaan ja saattaa revetä tyvestä. Tässä auttaa rungon kuitusuuntien havainnointi. Kolmas moka on kiilan liiallinen hakkaaminen reunasta, jolloin se puristaa sahauraan vinosti ja kääntää runkoa odottamattomasti. Tasapainoiset vasaraniskut keskelle kiilaa ehkäisevät vinoutta.
Jos runko jää kantoon kiinni eikä kaadu, älä koskaan työnnä sitä käsin. Sen sijaan tee ohut putkitettu lovi vastakkaiselle sivulle ja aseta toinen kiila, jolloin työntövoima jakautuu tasaisemmin. Sitkeästäkin rungosta saa hallittua vipuvoimaa, kun kärsivällisyys säilyy.